Business coaching
Business coaching
Business coaching tarjoaa pienyrittäjälle rauhallisen tilan pysähtyä oman työn, yrityksen suunnan ja päätösten äärelle. Valmennuksessa ei anneta valmiita vastauksia, vaan kirkastetaan ajattelua, tunnistetaan toimintaa ohjaavia tapoja ja löydetään uusia näkökulmia yrityksen kehittämiseen.
Työskentely auttaa yrittäjää näkemään vaihtoehtoja selkeämmin, tekemään perustellumpia päätöksiä ja viemään asioita eteenpäin tavalla, joka tukee sekä liiketoimintaa että omaa jaksamista. Tavoitteena on synnyttää oivalluksia, jotka näkyvät konkreettisina muutoksina arjen tekemisessä, johtamisessa ja yrityksen suunnassa.

Yksilöllistä valmennus yrittäjille ja johtajille
Etänä toteutamme lokaatiosta riippumatonta business coachingia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Määritellään tavoitteet yhdessä ja aloitetaan yhteinen kasvumatka kohti selkeämpiä päämääriä.
Lähitoteutuksena autamme selkeyttämään yrittäjän tulevaisuutta, erilaisia vaihtoehtoisia polkuja sekä ajatuksia. Lähitoteutus voidaan tehdä tiloissamme tai toimistollasi - tai vaikkapa kuntosalilla, lenkkipolulla, purjehtimassa tai ulkomaan matkalla.
Ryhmä coaching -valmennus on pienyrittäjille suunnattu valmennus, jossa yrittäjät kehittävät omaa liiketoimintaansa yhdessä valmentajan ja muiden yrittäjien kanssa. Valmennuksessa käsitellään osallistujien omia ajankohtaisia haasteita ja tavoitteita. Valmentaja ohjaa keskustelua ja auttaa löytämään uusia näkökulmia, tekemään päätöksiä ja viemään asioita käytäntöön.
Ryhmä tuo mukaan vertaistuen ja muiden yrittäjien kokemukset. Jokainen osallistuja saa tilaa oman tilanteensa käsittelyyn, mutta hyötyy samalla koko ryhmän ajatuksista ja kokemuksista. Ryhmäcoaching sopii esimerkiksi yrityksen suunnan, kasvun, myynnin, johtamisen, ajankäytön tai muutostilanteiden käsittelyyn. Toteutamme myös hyvinvointiteemaisia ryhmä coaching -valmennuksia.

